maanantai 8. helmikuuta 2016

Kahden nartun valtakunta



Hutia ottaessa, taidettiin muutaman kerran kuulla siitä, että onko kovin fiksua ottaa toista narttua samaan talouteen, varsinkin kun Rippu osaa myös olla suhteellisen dominoiva vieraille koirille vaikkakin perhepiiriin tulleet pennut se on ottanut hyvin vastaan. Syystä tai toisesta oli kuitenkin selvää (vaikka Ripun myötä sanoin kerran jos toisenkin, että narttua en enää ota...), että me jatketaan narttulinjalla. Ei me ajateltu, että Rippu olisi mitenkään erityisen kauhea pentua kohtaan vaan ajateltiin, että sillä saattaa jokunen hetki mennä ennen kuin on sujut piraijahampaan kanssa. 

Sitten tuli se hetki, kun haettiin pieni rääpäle kotiin ja asteltiin ovesta sisään pentu sylissä. Ripun ensimmäinen reaktio oli suorastaan innostunut: "Hei minkä te toitte oikeen sieltä?!" Mentiin pennun kanssa lattiatasolle ja siitä se heti alkoi - meidän tyttöjen siskosuhde. Huti ei säikkynyt ollenkaan uutta isosiskoaan ja Rippu oli mitä hurmaavin isosisko - pentu sai leikkiä Ripulla ja Ripun kanssa, se sai hyppiä ja pomppia päällä eikä naskalihampaatkaan haitanneet. Ensimmäisten päivien aikana nukuttiin samassa läjässä, kun pieni Huti meni nukkumaan Ripun vatsalle pienelle käärölle eikä sekään vanhempaa neitiä ällöttänyt. Ensimmäisen viikon aikana pentu jopa teki Ripun vatsasta huikean löydön - monta paria NISIÄ!! Niin se pieni pentu koetti niitäkin imeä, kun Rippu vain tyynesti makasi aloillaan.


Tytöt ovat luonteeltaan todella erilaisia, joka varmasti osaltaan auttanut niiden yhteistä, hyvin soljuvaa taivalta. Rippu on edelleen se omapäinen, dominoivampi osapuoli, kun taas Huti on suhteellisen nöyrä. Molemmat osaavat murahtaa toisilleen tarvittaessa, esimerkiksi toisen rynniessä ulkona törkeästi päälle, mutta päivittäin ne syövät luita samalla viltillä/samassa huoneessa, ruokailevat samassa tilassa, nukkuvat samalla sängyllä sekä lenkkeilevät yhdessä. Tämä ei ole ollut missään vaiheessa ongelma ja itsekin olen asennoitunut niin, että tästä ei todellakaan ikinä tule ongelma. Toki ne joskus nostelevat toisilleen karvoja ja samalla esittävät polleaa poikaa, mutta sen suurempia kyräilyjä tms. ei ole tarvinnut seurata sivusta. Pari kertaa on Rippu antanut junnulle lähdöt tilanteessa, jossa Ripulla on ollut kiekat aivan liian korkealla ja Huti ollut väärässä paikassa väärään aikaan. Näiden tilanteiden jälkeen on aina riittänyt, että koirat on hetkeksi rauhoitettu ja pakotettu tasottamaan kierrokset, jonka jälkeen elämä jatkuu.

Toki toinen koira ei välttämättä ota uutta tulokasta vastaan samalla ilolla kuin meidän tapauksessa vaan joillakin se vie aikaa enemmän kuin sen kolme sekuntia. Olen kuitenkin suhteellisen monta kertaa olen kuullut lauseen "Ai, sullako on molemmat narttuja...?" enkä osaa lakata ihmettelemästä, että mikä siinä asiassa on nyt niiiiin ihmeellistä? En tiedä onko kyseessä luulot koko rotua kohtaan vai ajatus siitä, että uros-narttu-yhdistelmä olisi kaikkein parhain ja helpoin ratkaisu. Toki olen itsekin kuullut talouksista, joissa on tullut ongelmia koirien kanssa ja vaihtoehtoina on ollut toisesta koirasta luopuminen tai koirien erillään pitäminen ja monesti kyseessä on ollut samaa sukupuolta olevat koirat.

Ja no, helppohan se minun on täältä huudella, kun ikinä ei ole ollut ongelmia. Toki se ei tarkoita sitä, etteikö ongelmia voisi tulla, mutta hetkellä tulevaisuus kahden nartun kanssa näyttää kyllä niin valoisalta kuin vain voi näyttää! Ehkä se vaatii sen, että koirien pitää olla myös toisilleen sopivat. Tai ehkä se on vaan tottumiskysymys, ken tietää. Ja ehkä en haluakaan tietää vaan olen tyytyväinen tähän vallitsevaan tilanteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti