lauantai 19. maaliskuuta 2016

Oulun agilitykisat

13. päivä käytiin kisaamassa Oulussa kolme rataa Allan Mattssonin tuomaroimana. Ihan perusmukavia ykkösen ratoja, ei mitään ihmeellistä. Tuloksina meille 5, 10 ja hyl. Hypäri oli kaikin puolin sujuva eikä siinä ollut mitään kummallisuuksia, mutta yksi rima putosi ja siitä harmittava vitska. Ensimmäinen agirata oli kamala. Huti ei pysähtynyt kontakteille, joten siinäpä se sitten menikin aika pitkälti.. Hienosti ne olisi tehty, jos meillä olisi juoksukontaktit!  Ja Putoskohan meillä vielä rima ja vikasta esteestä ohi, kun minä löin jo hanskat tiskiin. Toiselle agiradalle saatiin pakka kasaan ja kontaktit sekä keinu onnistui nätisti, mutta yksi rima ja keinulta kielto, kun tyhmänä pysäytin oman vauhdin kokonaan, jolloin koira aloitti hypyn päällä kääntymään minua kohti ja meni sen jälkeen ohi keinusta.

Mutta loistavia poispäinkäännöksiä, keppien hakua ja irtoamista! Pari sellaista tilannetta oli, jossa ohjaaja ei todellakaan valinnut paikkaansa hyvin ja hankaloittaa koiran etenemistä, mutta hienosti Huti mm. taittui kepeille. Ja edelleen mukava mennä ipanan kanssa vieraisiin paikkoihin, kun se ei välitä mistään muusta kuin äiskästä ja siitä, että kohta ruvetaan hommiin <3

Tämän viikon treeneissä perseily kontakteilla jatkui. Hutilla on tosi hienot kontaktit, jos sillä ei ole nupit kaakossa, mutta sitten kun ne on siellä kaakossa niin näköjään ne kontaktit on ruvenneet kärsimään. Aikaisemmin vaikka ollaan treeneissä hetsattu, niin siitä huolimatta se on hienosti pystynyt kontaktit tekemään, mutta nyt pakka on vähän levinnyt. Ilmoitin Hutin kuitenkin vielä Oulun pääsiäiskisoihin ja katsotaan mikä siellä on meininki. Huhtikuu tulee todennäköisesti olemaan kisaton kuukausi muista syistä johtuen, joten pitää yrittää sinä aikana vahvistaa (tai mahdollisesti ottaa kokonaan uusi taktiikka) kontakteja.

Edelliseen postaukseen liittyvä huomio. Jännitin ekalla radalla taas ihan älyttömästi, mutta toinen ja kolmas rata menivät lähestulkoon huomaamatta! Minulla oli kiva fiilis siellä juostessa (vaikkakin malinöösi possuili tokalla kiekalla.......) eikä sydän hyppinyt kurkkuun siellä karsinassa odotellessa. Kisaaminen oli kivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti