14. päivä käytiin Kuopiossa kisaamassa agia kolmen radan verran. Jokainen rata meni hylkyyn, mutta koira oli todella hyvä! Ei pienintäkään ongelmaa kontakteissa eli ei aikomusta tehdä niitä juoksareina ja kuunteli hyvin. Maksikokoisille koirille estevälit olivat hieman lyhyitä sekä tiukkoja välillä, joten jossain kohti minun olisi pitänyt ottaa huomattavasti paremmin koira ohjaukseen. Jossain kohdassa otin sitten liiankin tiukasti.. Lisäksi keppien haku oli hypärillä Hutille tuona päivänä hankalaa, kun olin sijoittuneena sen oikealle puolelle. No, treeniä nyt taas pari viikkoa ja sitten uudestaan kokeilemaan Iisalmeen!
Nurmeksessa käytiin perjantaina BH-kokeessa. Ennen koetta tuntui, että en saanut Hutia sopivaan moodiin ja se hyrräili ympäriinsä eikä keskittynyt sataprosenttisesti minuun. Meille arvonnassa osui ensimmäisenä paikkamakuu, joten en uskaltanut nostattaa hirveästi koiraa ennen suoritusta. Kuitenkin kentälle mentäessä Huti kuin itsestään hoksasi, että jes nyt ruvetaan töihin ja homma käynnistyi hyvin. Paikkamakuusta saatiin arvosana erinomainen, siinä ei ollut mitään ongelmaa. Tarkkaavainen oli ollut ja välillä katsonut suorittavaa koirakkoa, mutta todella levollisen näköinen myös. Seuraamisista saatiin myös erinomaiset, siinä ei ollut muuta moitittavaa kuin että toisessa henkilöryhmässä jätti yhden perusasennon tekemättä, jonka jätin tietoisesti korjaamatta. Paikka, katsekontakti sekä vire pysyi samalla tasolla läpi kaavioiden, joten mitäpä muuta sitä toivomaan. Istuminen myös erinomainen, mutta maahanmeno ja luoksetulo maahanmenon yhteydessä erittäin hyvä. Maahanmeno oli täpäkkä, mutta luoksetuloon lähti tooooodella varovaisesti. Alussa otti laukka-askelia jokusen, mutta sitten muutti raviksi ja hiljaa tuli eteen. Hutilla on ollut epävarmana tämä liike, sen luoksetulo on hyvä, jos sen jättää istumaan, mutta maasta lähteminen on ollut hieman nihkeää. Tämä oli kyllä huonoin luoksari meille ikinä, mutta sellaista se välillä on! Suoritus oli läpi kokeen teknisesti taitavaa ja koira teki innokkaasti töitä. Kaupunkiosiossa ei oikeastaan mitään ihmeitä, muutaman kerran haukahti, kun jätin sen kaupan eteen.. Ei ole pitkään aikaan treenatessa haukahtanut, joten vähän yllätti! Toisaalta koira oli kokonaan uuden kokemuksen keskellä, sillä oli paljon odottamista autossa ja ohjaaja oli jännittyneenä niin ehkä se sitten myös vaikutti. Oli miten oli, BH koe hyväksytty eli Huti on nyt BH Kutinan Xalami!
Oon ollut lomalla reilu viikon ja ollaan sinä aikana saatu treenattua yllättävän paljon! Vielä on lomaa 1,5 viikkoa jäljellä, joten eiköhän tässä ihan hyvälle mallille asioita saada. Tai ainakin voi todeta, että yritetty on.. :D
Tottis: Hutille sain toisella yrittämällä paikan BH-kokeeseen, joten sitä varten on vähän treenattu. Kaikkihan on edelleen ok, mutta lähinnä arveluttaa se, että miten paljon uskallan lähtä nostattamaan tuota ennen suoritusta. Pari päivää sitten käytiin treenaamassa kokeenomaisesti ja lähdin tekemään ihan suoraan autosta. Oli hieman pihalla, mutta suoriutui hyvin eikä kontakti tippunut sekä teki tasaista työtä. Voimaa tekemiseen olisi saanut olla enemmän. Tarkoitus oli vielä ensi viikon alkupuolella tehdä kokeenomainen treeni, jossa ennen treeniä teen suunnitellun valmistelevan osuuden. Katsotaan, missä fiiliksessä koira sitten on.
Toko: Oon hirveen huono ollut tekemään ylempien luokkien liikkeitä tokoon liittyen, mutta nyt aloitin molemmille ruudun opettamisen. Alkuun sain harmaita hiuksia siitä, että tytöt kuvitteli kyseessä olevan merkin kierto, joten ei muuta kuin pelkkä ruutunauha peliin niin homma lähti rullaamaan. Hutin kanssa aloitin ensin sillä, että ruudussa olisi palkka odottamassa, mutta parin treenin jälkeen totesin, että ei - ei toimi. Vaihdettiin sitten kosketusalustaan ja tällä hetkellä tilanne on se, että ruutu toimii aika hemmetin hyvin! Ei tarvitse olla kosketusalustaa ja pidemmältäkin matkalta ruutu löytyy. Ripun kanssa junnataan paikoillaan.. Sillä jäi parista treenistä niin vahvasti päälle niitten tötsien kiertäminen, että vaikka siinä ruudussa ei niitä tötsiä olekaan niin se yrittää tarjota etukulmien kiertämistä. Kosketusalustalla on siis menty, mutta heti jos matka pitenee niin se rupeaa tarjoamaan kulmien kiertoa. Ja minä nimenomaan luulin, että mummokoiralle tämä olisi ollut puolet helpompi opettaa.
Tässä videoituna toinen kerta, kun käsken Hutin maahan ruudussa. Ihan makee elukka!
Tunnistusnoutoa aloittelin, mutta oon ihan pihalla, että miten se pitäisi opettaa noille. Ne kyllä oman hajuisen kepin löytää ties mistä kasasta, joten lähdin rakentamaan nyt sitä käskysanaa "oma", jolloin koira tajuaisi käyttää nenää ja löytää sen oman kapulan. Ollaan tehty tätä halkoliiterissä, jossa on risuja ja puukalikoita mielin määrin ja aina sieltä se oma kyllä nousee. Eikä hajuakaan, miten tästä jatkan, joten saattaa olla, että tämä liike jää taas toviksi hautumaan.
Ollaan sekalaisesti otettu toki muitakin liikkeitä, alla vielä lyhyt video Hutin noudosta. Noutokapulan pito vaatii vielä voimaa, mutta muuten ihan tyytyväinen vauhtiin ja siihen, että se haluaa palauttaa kapulan minulle ja lähtee tekemään käännöstä ajoissa. Kapula oli vielä viime vuoden puolella Hutin inhotuksen kohde, mutta tästä se on vaan hiljalleen rakentunut.
Jälki: Me ollaan kausi vasta startattu, mutta kolme jälkeä on molemmille tehtyinä. (Edellisvuosiin verrattuna ollaan oltu siis aktiivisia tällä saralla!! Hah..) Ripulle kaikki metsään, Hutille kaksi metsään ja yksi pellolle. Rippu tekee tasaisen varmaa työtä, kepit nousee ja jäljestäminen on tarkkaa, mutta on ottanut alussa herkästi takajäljen. Hutin ensimmäinen jälki oli todella hyvä, tasaista ja tarkkaa työtä sekä kaikki kepit nousi. Toisen jäljen ajoin sitten valjailla ja se meni tuttuun tapaan kiskomiseksi ja nenä oli välillä kaikkea muuta kuin maassa. 3/4 kepistä se silloin, ihme kyllä, löysi, mutta kylläpä tuntui, että ensimmäisen jäljen pilvilinnoista tiputtiin alas ja kovaa. Kolmannen jäljen tein sitten pellolle ja laitoin nameja, jolloin sain taas koiran oikeaan moodiin. Kai se on uskottava, että jälkiä ajetaan pannalla ainakin niin kauan, että se tekeminen on varmasti tasaisen varmaa.
Agility: Hutin ohjatut ovat menneet yllättävän hyvin viime aikoina! Se ei ole muutamaan kertaan huutanut lähestulkoon ollenkaan (paitsi tällä viikolla, kun tuli pieniä turhautumia ohjaajalle sekä koiralle.. Hyvä valmisteleva treeni kisoja varten..) vaan on pysynyt tyynenä koko ajan. Kuulema koiran ollessa radalla hiljaa, myös minun ohjaaminen on varmempaa ja selkeämpää. Nyt on muutamat kisat katsottuna neidille, katsotaan millainen tunnetila mahtaa nyt kisoissa olla. Ja saa nähdä, vaikuttaako tunnetilaan kisaaminen ulkona. Ripun kanssa ollaan käyty itsenäisesti treenaamassa, hyvä mieli siitä aina jää! Kiva sen kanssa on mennä humputtaa, kun ei ota liian vakavasti.
Viimeisen 1,5 kuukauden aikana olen avannut tietokoneen kolme kertaa. Puhelimella on selattu sosiaaliset mediat ja sähköpostit aina tarvittaessa. Ei siis ihmekään, jos blogiin ei ole tekstiä ilmaantunut.
Me ollaan ruvettu hiljokseen heräämään! Maaliskuun lopulla käytiin toteamassa Hutin kanssa Oulun agikisoissa, että ei, tämä ei oikeesti toimi. Muuten hyvä, mutta ne kontakteille pysähtymiset. Keinu oli ainoa kontakti, joka toimi ja toimi tosi hyvin! Eteenpäin on siis jossakin asiassa tultu. Meillä oli muutaman viikon tauko ohjatuista treeneistä ja tänään päästiin taas niissä käymään. Huti oli huomattavasti paremmassa (eli matalemmassa) vireessä, ei huutanut radalla ja kontaktit onnistui. Toki ne kontaktit ovat omassa hallissa onnistuneet lähestulkoon aina vaikka sitä on koetettu ajaa virheisiin.. Ehkä tämä on asia, joka poistuu vain kisaamalla ja saamalla rutiinia kisatilanteisiin. Anyway, tänään oli superhyvät treenit ja katsotaan saadaanko sama tunnetila keskiviikon treeneihin!
Vielä ei Kainuun akselilla ole metsät ihan sulat, mutta tälle kautta on Huti saatu yhteen esineruutuun. Ja viime kauteen verrattuna aivan huikea parannus, teki paljon määrätietoisemmin töitä ja eteni alussa suoremmin. Ensimmäinen kerta omalla esineellä, joka ruudun takavasemmalla, toinen kerta vieraalla esineellä, joka taasen ruudun takaoikealla ja sitten kolmannelle kerralle laitettiin kaksi vierasta esinettä, joista toinen hieman yli keskivälin ja toinen takarajalla. Vähän jännäsin, että miten lähtee hakemaan toista esinettä, koska viime vuonna oli tässä hieman ongelmia. Koira ensimmäisen tuotuaan selvästi ajatteli, että "No hei mä toin jo sen esineen sulle! Ei sinne tarvii mennä uudestaan, kun ei siellä mitään oo enää!" Nyt ei kyseenalaistanut toista lähetystä vaan lähti hienosti tekemään töitä. Kokonaisuudessaan hyvä esineruututreeni, nenä aukesi koiralla heti, esineet nousi todella nopeasti ja palautus hyvä.
Tottista ollaan käyty lähinnä itsekseen tekemässä kaupan pihalla tai jossain muualla. Ensi kuun BH-koe kuumottelee, että ilmoitanko Hutin siihen vai en.. Periaatteessa en näe siinä mitään ongelmaa, mutta en täysin luota, että saan koiran menemään samalla sykkeellä koko tottisosuuden. Ja no, ehkä vähän oma jännittäminenkin kalvaa... Pitänee käydä tekemässä pari kunnon treeniä alle ja tehdä päätös sitten. Toisaalta, mikäpä tässä kiire!
Mutta ihanaa, että kohta on lumet poissa! Ollaan nautittu viime viikkojen aikana hangista, mutta kyllä me niin odotetaan niitä kesäjuttuja!
13. päivä käytiin kisaamassa Oulussa kolme rataa Allan Mattssonin tuomaroimana. Ihan perusmukavia ykkösen ratoja, ei mitään ihmeellistä. Tuloksina meille 5, 10 ja hyl. Hypäri oli kaikin puolin sujuva eikä siinä ollut mitään kummallisuuksia, mutta yksi rima putosi ja siitä harmittava vitska. Ensimmäinen agirata oli kamala. Huti ei pysähtynyt kontakteille, joten siinäpä se sitten menikin aika pitkälti.. Hienosti ne olisi tehty, jos meillä olisi juoksukontaktit! Ja Putoskohan meillä vielä rima ja vikasta esteestä ohi, kun minä löin jo hanskat tiskiin. Toiselle agiradalle saatiin pakka kasaan ja kontaktit sekä keinu onnistui nätisti, mutta yksi rima ja keinulta kielto, kun tyhmänä pysäytin oman vauhdin kokonaan, jolloin koira aloitti hypyn päällä kääntymään minua kohti ja meni sen jälkeen ohi keinusta.
Mutta loistavia poispäinkäännöksiä, keppien hakua ja irtoamista! Pari sellaista tilannetta oli, jossa ohjaaja ei todellakaan valinnut paikkaansa hyvin ja hankaloittaa koiran etenemistä, mutta hienosti Huti mm. taittui kepeille. Ja edelleen mukava mennä ipanan kanssa vieraisiin paikkoihin, kun se ei välitä mistään muusta kuin äiskästä ja siitä, että kohta ruvetaan hommiin <3
Tämän viikon treeneissä perseily kontakteilla jatkui. Hutilla on tosi hienot kontaktit, jos sillä ei ole nupit kaakossa, mutta sitten kun ne on siellä kaakossa niin näköjään ne kontaktit on ruvenneet kärsimään. Aikaisemmin vaikka ollaan treeneissä hetsattu, niin siitä huolimatta se on hienosti pystynyt kontaktit tekemään, mutta nyt pakka on vähän levinnyt. Ilmoitin Hutin kuitenkin vielä Oulun pääsiäiskisoihin ja katsotaan mikä siellä on meininki. Huhtikuu tulee todennäköisesti olemaan kisaton kuukausi muista syistä johtuen, joten pitää yrittää sinä aikana vahvistaa (tai mahdollisesti ottaa kokonaan uusi taktiikka) kontakteja.
Edelliseen postaukseen liittyvä huomio. Jännitin ekalla radalla taas ihan älyttömästi, mutta toinen ja kolmas rata menivät lähestulkoon huomaamatta! Minulla oli kiva fiilis siellä juostessa (vaikkakin malinöösi possuili tokalla kiekalla.......) eikä sydän hyppinyt kurkkuun siellä karsinassa odotellessa. Kisaaminen oli kivaa!
Sähköpostiin oli tullut sunnuntain agilitykisojen kisakirje ja lähtölistat. Välittömästi viestin huomattuani, rupesin tärisemään sekä mahassa velloi. Miksi, oi miksi, ihmisen pitää olla niin älytön jännittäjä?! Oon tässä miettinyt, että mikä sen jännityksen loppujen lopuksi aiheuttaa - epäonnistumisen pelko, toisten ihmisten katseen alla oleminen vai jokin muu?
Agilityssä pienikin virhe saattaa nostattaa tuomarin kädet hylätyn tuloksen merkiksi. Ja koen kuitenkin, että se on mulle ihan ok, koska minulla on koira, joka on oikeasti nopea sekä lukee jokaista liikettäni liiankin tarkkaan, enkä minä koe itseäni vielä niin hyväksi ohjaajaksi. Tällä hetkellä haen meille vielä kisavarmuutta ja hyvin soljuvia ratoja enkä odota, että ne nollat sieltä lähtee heti tippumaan. Mutta. Tiedän, että me ollaan tarpeeksi hyviä, että ne nollat olisi meille ihan oikeesti helppo homma. Ja eihän ne ykkösluokan radat kovin paljoa vaadi, kun esteosaaminen on hyvällä tasolla. Pitäiskö meidän kuitenkin saada ykkösluokasta nollat kasaan suhteellisen nopealla vauhdilla? Onko se vaan sitä, että kaikessa pitäisi onnistua kerralla, jotta voi sanoa olevansa hyvä? Ei todellakaan, mutta välillä tuntuu, että jokin osa aivoista vääntää tämän asian näin.
Hutille olen suunnitellut BH-koetta toukokuun alkuun. Mitään suurta treenisuunnitelmaa ei olla tehty, palkattomuutta pitäisi treenata, mutta edelleen väitän, että eiköhän se tottispuoli ole aika hanskassa. Kaupunkiosuudessa en usko olevan ongelmia, ainoastaan yksin jättäminen saattaa aiheuttaa piippaamista. Tätä voin ja pitää treenata, mutta joskus mietin, että en kokeeseen mene ennen kuin tuo "ongelma" on poissa. Miksi? Se ei ole, ainakin niin veikkaan, hylkäävä virhe. Eikä se siinä tilanteessa tule häiritsemään kenenkään muun suoritusta. Mutta se, että tiedostaa olemassa olevan vian, joka ei ole kovin vakava, tulisi se saada pois ennen kuin koiraa voi viedä kokeeseen, ts. muiden ihmisten eteen. Miksi? Vaikka tykkään tuosta juniorista ihan mielettömästi ja se on mulle ihan mielettömän osuva koira, ei se tarkoita, että se olisi täydellinen. Koska täydellisiä koiria ei ole. (Toim. huom. Lähinnä muistutuksena itselle!!) Ymmärtäisin, jos meillä olisi ongelmia vaikka paikkamakuun kanssa, mutta takerrun helposti pieniin seikkoihin, jotka eivät hirveästi vaikuta kokonaiskuvaan.
Ehkä sitä miettii liikaa, miten muut ihmiset näkevät minut koirankouluttajana. Sitten välillä kuitenkin nousen ylös tästä epäilyksestä ja pystyn toteamaan, että ihan sama miten muut minut koirankouluttajana näkevät, mutta olen hyvä koiran omistajana. Minä pidän ehdottoman tärkeänä arkipäivän asioita ja sitä, että tiedän tekeväni parhaani koirieni eteen. Se tarkoittaa niitä jokapäiväisiä lenkkejä, oikeanlaista ruokintaa sekä terveydestä huolehtimista. Ja sillähän on suurin merkitys, oli koira mikä tahansa.
Ja kohta on helmikuukin ohi.. Tämä kuukausi on mennyt ihan hujauksessa, arkea on sekoittanut nyt muuttohommat, jonka vuoksi on jäänyt pahasti blogin päivittäminenkin. Tässä tulee nyt pariin viime viikkoon nopea katsaus Hutin osalta.
13.2. startattiin Hutin kanssa ensimmäistä kertaa agikisoissa. Tuloksien puolesta ei paljon kerrottavaa, kaksi hyllyä ja yksi 15 vp, muistaakseni reilun sekunnin yliajalla. Ensimmäinen agirata oli tosi hyvä hylly, kaikki meni jouhevasti ja koira oli kuulolla, mutta harmittavasti minun valssin ajoitus oli huono, joten yksi hyppy meni väärältä puolelta. Mutta sen radan jälkeen oli silti voittajafiilis! Toisella radalla tuli lentokeinu, jonka otin uusiksi. Uusinnasta huolimatta pikkupossu lentokeinuili uudestaan, joten otin koiran pois radalta. Ekalle keinulle minun olisi pitänyt jarruttaa koiraa huomattavasti enemmän, mutta toisen lentokeinun laitan kyllä sinänsä koiran piikkiin, koska silloin ei enää ollut vauhtia, mutta Huti rökäsi kiireessään sen samalla tavalla.. Hyppyradalla ongelmaksi muodostui sitten kepit, jotka meillä ovat suhteellisen varmat. Aloitin kepit aina alusta, tuli kolme kertaa pois samasta välistä?? En nähnyt, että olisin itse tehnyt mitään tai siinä olisi ollut houkuttimena mitään putkensuuta. Neljännellä kerralla pukkasin sitten suoraan seuraavaan väliin ja sitten pujotteli loistavasti loppuun. Tästä härdellistä johtuen tuli sitä yliaikaa ja oma keskittyminen loppui täysin, joten siellä taisi rima tipahtaa ja viimeistä estettä en sitten ohjannut edes ja koira tuli ohi.
Kisat meni kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan hyvin! Oma jännitys oli ihan omassa luokassaan, mutta koiraan se ei onneksi tarttunut, ainakaan mitenkään häiritsevästi. Sain onneksi kisoihin kepon mukaan, joten sain rauhassa seurata muita luokkia ja keskittyä omiin juttuihin, kun kepo lämppäsi ja jäähytteli koiran. Huti oli aiiiivan ihana kisakaveri, se ei välitä mistään ympärillä tapahtuvasta vaikkakin se alussa kyllä äänellään kertoi, että TÄMÄ ON SIISTIÄ MITÄ ME TEHDÄÄN TÄÄLLÄ TEHDÄÄN JO JOTAIN. Se ei provosoidu räyhäävistä koirista ja ylipäätänsä kulkee mutkattomasti ihmis- ja koirajoukkojen vilinässä. Päivä oli kuitenkin pienelle mulinuaalle rankka, viimeisen radan jälkeen Huti rupesi makaamaan rauhassa jalkoihin vaatteiden vaihdon ajaksi ja vielä seuraavanakin päivänä koirasta huomasi, että jotain on käyty tekemässä.
Kisojen jälkeen ollaan muutaman kerran käyty treenaamassa hallilla näitä kisoissa ilmenneitä "ongelmakohtia", mutta en oikein saa niitä esille omassa treenihallissa. Kepitkin menee kuin vettä vaan vaikka itse pujottelen keppien välistä tai juoksen toiseen suuntaan. Veikkaan, että tarvitaan molemmat kisarutiinia tähän hommaan!
Viime viikolla käytiin piiiiitkästä aikaa myös tottistelemassa. Hutille vieras halli ja niin se vaan jälleen kerran tekee töitä ihan täysillä. Tila ei ollut järin iso ja kerralla siellä oli peräti kuusi koiraa, mutta siitäpä ei ollut haittaa meille. Tyypillä oli taas kerran intoa kuin pienessä kylässä, alussa kuului suht herkästi nokasta ääntä, mutta teki silti tasonsa mukaisesti.
Seuraaminen oli hyvä, sopivassa vietissä vaikkakin alussa sitä ääntä kuuluikin. Hieman edisti ja painoi, mutta se nyt on asia, joka varmaan tullaan vain hyväksymään. Liikkeestä maahan, luoksetulo ja nouto sekä kapulan pito hyviä. Ensimmäistä kertaa ikinä, Huti pääsi myös ryhmäpaikkikseen. Kai se oli aikakin, näin 1,5 vuoden iässä.. Krhm. Ongelmia siinä ei ilmennyt, hyvin pysyi eikä vilkuillut vieruskavereita. Tehtiin myös ensimmäistä kertaa henkilöryhmä, ei yrittänytkään haistella tai vilkuilla ihmisiä vaikka miten lähellä seuruutin ja pysäytin. Kaiken kaikkiaan ihan loisto ipana! Nyt pitänee treenata omaan muistiin se bh-kaavio, että jos saataisiin toukokuussa paikka kokeeseen..
