Huti-katsaus

Ja kohta on helmikuukin ohi.. Tämä kuukausi on mennyt ihan hujauksessa, arkea on sekoittanut nyt muuttohommat, jonka vuoksi on jäänyt pahasti blogin päivittäminenkin. Tässä tulee nyt pariin viime viikkoon nopea katsaus Hutin osalta.

13.2. startattiin Hutin kanssa ensimmäistä kertaa agikisoissa. Tuloksien puolesta ei paljon kerrottavaa, kaksi hyllyä ja yksi 15 vp, muistaakseni reilun sekunnin yliajalla. Ensimmäinen agirata oli tosi hyvä hylly, kaikki meni jouhevasti ja koira oli kuulolla, mutta harmittavasti minun valssin ajoitus oli huono, joten yksi hyppy meni väärältä puolelta. Mutta sen radan jälkeen oli silti voittajafiilis! Toisella radalla tuli lentokeinu, jonka otin uusiksi. Uusinnasta huolimatta pikkupossu lentokeinuili uudestaan, joten otin koiran pois radalta. Ekalle keinulle minun olisi pitänyt jarruttaa koiraa huomattavasti enemmän, mutta toisen lentokeinun laitan kyllä sinänsä koiran piikkiin, koska silloin ei enää ollut vauhtia, mutta Huti rökäsi kiireessään sen samalla tavalla.. Hyppyradalla ongelmaksi muodostui sitten kepit, jotka meillä ovat suhteellisen varmat. Aloitin kepit aina alusta, tuli kolme kertaa pois samasta välistä?? En nähnyt, että olisin itse tehnyt mitään tai siinä olisi ollut houkuttimena mitään putkensuuta. Neljännellä kerralla pukkasin sitten suoraan seuraavaan väliin ja sitten pujotteli loistavasti loppuun. Tästä härdellistä johtuen tuli sitä yliaikaa ja oma keskittyminen loppui täysin, joten siellä taisi rima tipahtaa ja viimeistä estettä en sitten ohjannut edes ja koira tuli ohi.

Kisat meni kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan hyvin! Oma jännitys oli ihan omassa luokassaan, mutta koiraan se ei onneksi tarttunut, ainakaan mitenkään häiritsevästi. Sain onneksi kisoihin kepon mukaan, joten sain rauhassa seurata muita luokkia ja keskittyä omiin juttuihin, kun kepo lämppäsi ja jäähytteli koiran. Huti oli aiiiivan ihana kisakaveri, se ei välitä mistään ympärillä tapahtuvasta vaikkakin se alussa kyllä äänellään kertoi, että TÄMÄ ON SIISTIÄ MITÄ ME TEHDÄÄN TÄÄLLÄ TEHDÄÄN JO JOTAIN. Se ei provosoidu räyhäävistä koirista ja ylipäätänsä kulkee mutkattomasti ihmis- ja koirajoukkojen vilinässä. Päivä oli kuitenkin pienelle mulinuaalle rankka, viimeisen radan jälkeen Huti rupesi makaamaan rauhassa jalkoihin vaatteiden vaihdon ajaksi ja vielä seuraavanakin päivänä koirasta huomasi, että jotain on käyty tekemässä.

Kisojen jälkeen ollaan muutaman kerran käyty treenaamassa hallilla näitä kisoissa ilmenneitä "ongelmakohtia", mutta en oikein saa niitä esille omassa treenihallissa. Kepitkin menee kuin vettä vaan vaikka itse pujottelen keppien välistä tai juoksen toiseen suuntaan. Veikkaan, että tarvitaan molemmat kisarutiinia tähän hommaan!

Viime viikolla käytiin piiiiitkästä aikaa myös tottistelemassa. Hutille vieras halli ja niin se vaan jälleen kerran tekee töitä ihan täysillä. Tila ei ollut järin iso ja kerralla siellä oli peräti kuusi koiraa, mutta siitäpä ei ollut haittaa meille. Tyypillä oli taas kerran intoa kuin pienessä kylässä, alussa kuului suht herkästi nokasta ääntä, mutta teki silti tasonsa mukaisesti.

Seuraaminen oli hyvä, sopivassa vietissä vaikkakin alussa sitä ääntä kuuluikin. Hieman edisti ja painoi, mutta se nyt on asia, joka varmaan tullaan vain hyväksymään. Liikkeestä maahan, luoksetulo ja nouto sekä kapulan pito hyviä. Ensimmäistä kertaa ikinä, Huti pääsi myös ryhmäpaikkikseen. Kai se oli aikakin, näin 1,5 vuoden iässä.. Krhm. Ongelmia siinä ei ilmennyt, hyvin pysyi eikä vilkuillut vieruskavereita. Tehtiin myös ensimmäistä kertaa henkilöryhmä, ei yrittänytkään haistella tai vilkuilla ihmisiä vaikka miten lähellä seuruutin ja pysäytin. Kaiken kaikkiaan ihan loisto ipana! Nyt pitänee treenata omaan muistiin se bh-kaavio, että jos saataisiin toukokuussa paikka kokeeseen..

Kahden nartun valtakunta

Hutia ottaessa, taidettiin muutaman kerran kuulla siitä, että onko kovin fiksua ottaa toista narttua samaan talouteen, varsinkin kun Rippu osaa myös olla suhteellisen dominoiva vieraille koirille vaikkakin perhepiiriin tulleet pennut se on ottanut hyvin vastaan. Syystä tai toisesta oli kuitenkin selvää (vaikka Ripun myötä sanoin kerran jos toisenkin, että narttua en enää ota...), että me jatketaan narttulinjalla. Ei me ajateltu, että Rippu olisi mitenkään erityisen kauhea pentua kohtaan vaan ajateltiin, että sillä saattaa jokunen hetki mennä ennen kuin on sujut piraijahampaan kanssa. 

Sitten tuli se hetki, kun haettiin pieni rääpäle kotiin ja asteltiin ovesta sisään pentu sylissä. Ripun ensimmäinen reaktio oli suorastaan innostunut: "Hei minkä te toitte oikeen sieltä?!" Mentiin pennun kanssa lattiatasolle ja siitä se heti alkoi - meidän tyttöjen siskosuhde. Huti ei säikkynyt ollenkaan uutta isosiskoaan ja Rippu oli mitä hurmaavin isosisko - pentu sai leikkiä Ripulla ja Ripun kanssa, se sai hyppiä ja pomppia päällä eikä naskalihampaatkaan haitanneet. Ensimmäisten päivien aikana nukuttiin samassa läjässä, kun pieni Huti meni nukkumaan Ripun vatsalle pienelle käärölle eikä sekään vanhempaa neitiä ällöttänyt. Ensimmäisen viikon aikana pentu jopa teki Ripun vatsasta huikean löydön - monta paria NISIÄ!! Niin se pieni pentu koetti niitäkin imeä, kun Rippu vain tyynesti makasi aloillaan.

Tytöt ovat luonteeltaan todella erilaisia, joka varmasti osaltaan auttanut niiden yhteistä, hyvin soljuvaa taivalta. Rippu on edelleen se omapäinen, dominoivampi osapuoli, kun taas Huti on suhteellisen nöyrä. Molemmat osaavat murahtaa toisilleen tarvittaessa, esimerkiksi toisen rynniessä ulkona törkeästi päälle, mutta päivittäin ne syövät luita samalla viltillä/samassa huoneessa, ruokailevat samassa tilassa, nukkuvat samalla sängyllä sekä lenkkeilevät yhdessä. Tämä ei ole ollut missään vaiheessa ongelma ja itsekin olen asennoitunut niin, että tästä ei todellakaan ikinä tule ongelma. Toki ne joskus nostelevat toisilleen karvoja ja samalla esittävät polleaa poikaa, mutta sen suurempia kyräilyjä tms. ei ole tarvinnut seurata sivusta. Pari kertaa on Rippu antanut junnulle lähdöt tilanteessa, jossa Ripulla on ollut kiekat aivan liian korkealla ja Huti ollut väärässä paikassa väärään aikaan. Näiden tilanteiden jälkeen on aina riittänyt, että koirat on hetkeksi rauhoitettu ja pakotettu tasottamaan kierrokset, jonka jälkeen elämä jatkuu.

Toki toinen koira ei välttämättä ota uutta tulokasta vastaan samalla ilolla kuin meidän tapauksessa vaan joillakin se vie aikaa enemmän kuin sen kolme sekuntia. Olen kuitenkin suhteellisen monta kertaa olen kuullut lauseen "Ai, sullako on molemmat narttuja...?" enkä osaa lakata ihmettelemästä, että mikä siinä asiassa on nyt niiiiin ihmeellistä? En tiedä onko kyseessä luulot koko rotua kohtaan vai ajatus siitä, että uros-narttu-yhdistelmä olisi kaikkein parhain ja helpoin ratkaisu. Toki olen itsekin kuullut talouksista, joissa on tullut ongelmia koirien kanssa ja vaihtoehtoina on ollut toisesta koirasta luopuminen tai koirien erillään pitäminen ja monesti kyseessä on ollut samaa sukupuolta olevat koirat.

Ja no, helppohan se minun on täältä huudella, kun ikinä ei ole ollut ongelmia. Toki se ei tarkoita sitä, etteikö ongelmia voisi tulla, mutta hetkellä tulevaisuus kahden nartun kanssa näyttää kyllä niin valoisalta kuin vain voi näyttää! Ehkä se vaatii sen, että koirien pitää olla myös toisilleen sopivat. Tai ehkä se on vaan tottumiskysymys, ken tietää. Ja ehkä en haluakaan tietää vaan olen tyytyväinen tähän vallitsevaan tilanteeseen.