maanantai 20. helmikuuta 2017

Ehkä viimeinen malinois



Oon pohdiskellut sitä, mikä tulee olemaan seuraavan koiran rotu. Uutta koiraa ei ole suunnitelmissa useampaan vuoteen, mutta aina voi pohdiskella. Olen sanonut, että malinois olisi minulle Se rotu, mutta tässä kun on katsonut (vain) kahta yksilöä, oon ruvennut miettimään, että onko sittenkään.

Ei sen takia, että enmänäittenkanssapärjääjanääonrasittavia vaan sen takia, että Huti on ollut koirana enemmän kuin olisin voinut toivoa. Rippu oli ja on osittain haastava terävyytensä ja epävarmuuden takia, mutta ennen Hutia en ajatellutkaan, että se mitään haittaisi. Nyt kun toinen koira on oikeasti helppo, jonka kanssa kaikki on ollut kuin tanssia, on ruvennut miettimään, että arvostanko loppujen lopuksi koirassa enemmän sitä helppoutta. Ei sillä, etteikö malinois voisi olla helppo tai joku muu rotu välttämättä olisi aina sen helpompi, mutta pointti varmasti tulee selville. Se, että Hutista tuli helppo niin mietin, että sen oikeanlaisen kouluttamisen sijaan kävikö mulla vaan hyvä tuuri.

Kun miettii meidän lajivalikoimaa, saattaisi kysäistä, että miksi malinois, kun eihän me mitään suojeluakaan harrasteta. Ja vaikka nykyään useimmat kasvattajat myyvät pentuja myös muita lajeja harrastaviin koteihin, tulee väkisinkin ajatelleeksi, että niin no miksi mä tämmösen koiran oon ottanut, kun en mä mitään "järkevää" tän kanssa tee. Ikinä tuota ei ole minulle suoraan sanottu ja tiedän, että esimerkiksi koirieni kasvattajan silmissä me ei olla yhtään vähäpätöisempiä vaikka me aksataan tai tehdään tokoa vaan aina tärkeintä on ollut se, että ollaan onnellisia - minä ja koira. Ehkä joidenkin ihmisten ajatus siitä, että suojelu olisi (vaikkei oikeasti ole) ainoa fiksu laji tämmöisen koiran kanssa, on jäänyt huhuilemaan takaraivoon. "Mukava koira vaikka agilityyn tai tokoon"-lausahdus saa itsessäni aikaan sen ajatuksen, että koira on ihan kiva, mutta silti vähän huono, koska ei siitä ole siihen suojeluun. Vaikkakin ymmärrän sen, että suojeluun tai montsuun koiralta vaaditaan ominaisuuksia, mitä tokossa tai agilityssa ei vaadita. Tai facebookista bongattu lausahdus malinoisin agilityvideon alle "Miksi ihmeessä sä harrastat tommosta hömppää koiran kanssa??" Ei ollut minun video, mutta malinoisin kanssa aksaa tekevänä vähän nostatti kulmia.

Miksi sen pitäisi olla malinois? Miksen voisi ottaa rotua, jonka jalostusta ei mietittäisi monesti yhden lajin ominaisuuksia silmillä pitäen? Samalla tavalla voisi ajatella, että enhän minä ottaisi mitään metsästyskoirarotua, jos en metsästä, koska se ei pääse toteuttamaan itseään. Mutta toisaalta, malinois on joka paikan höylä ja sen kanssa voi tehdä lähes tulkoon mitä vain, koska koiralla on yleensä motivaatio tekemiseen yleisesti eikä tiettyä asiaa kohtaan.


Rakastan harrastaa noitten kanssa. Tykkään siitä tulisesta luonteesta ja potkusta, mitä niistä löytyy. Mutta miksei sitä voisi löytyä toisestakin rodusta? En ole tutustunut tarpeeksi muihin rotuihin, mutta esimerkiksi kisakentillä katsoessa bordercollieita, en saa sellaista vau-elämystä. Kuitenkin koen, että pitäisi olla edes jonkinlainen fiilis siihen rotuun, noin niinkuin yleisestikin.

Mutta sitten päästään siihen, että onhan se luojan lykky, että belgeistä löytyy eri muunnoksia! Ei tarvisi mennä kovin vieraille vesille, jos päätyisi seuraavaksi vaikka gronttuun tai tervuun. En sano, että niiden kanssa pääsisi mitenkään helpommalla tai malinois olisi noihin verrattuina jotenkin hankalampi tapaus, mutta ainakaan muita muunnoksia ei ole niin lokeroitu tiettyyn lajiin. Kyllä sieltäkin varmasti löytyisi se hörökorvainen, niukkaturkkinen yksilö, joka saa tunteet kuumumaan - hyvässä ja pahassa. ;-)

Onneksi tilanne ei ole vielä ajankohtainen. Ehkä hyvä välillä kyseenalaistaa sitä, minkä luuli toimivaksi ja varmaksi. Onni on, että minulla on kaksi kivaa koiraa, joista toisen kanssa minulla on toivon mukaan monia harrastusvuosia jäljellä. Nyt voidaan nauttia matkasta ja siitä, millaisia me ollaan tiiminä. Tähän ei tarvita tällä hetkellä mitään lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti